perjantai 16. lokakuuta 2015

Kysymyksiä, kysymyksiä...

Mietiskelin, että voisin yrittää toteuttaa kysymys-vastaus -postauksen jossakin kohtaa, mikäli sellaiseen löytyy kysymyksiä lukijoiden aivojen sopukoilta. Tässä olisi vielä jonkin aikaa ennen penturumbaa, jolloin tekstit varmaan pääosin keskittyvät vain kuulumisiin ja pentuhääräilyyn. Kysymyksiä voi postailla tähän alle, katsotaan saataisiinko niistä yksi teksti aikaiseksi! :)

Lisäksi piti mainita, että meitä voi kurkkia nykyään myös instagramissa. Minun piti suurimmaksi osaksi pitää instagramini omana ja irrallisenaan, mutta kummakos, kun sinne on päivittynyt melkein itsestään kuvia frettisten arjesta, ja varmasti paljon lisää on tulossa. Veikkaisin, että keväällä instagram täyttyy ällöistä pentukuvista, vaikka kuinka koittaisin hillitä ;)




keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Rakas fretti, sinusta on tullut pullukka!


Talvi puksuttaa koko ajan lähemmäs, ja ainakin meillä ollaan keräilemässä talvimasua karvanlähdön lisäksi. Olen tässä parisen vuotta enemmän tai vähemmän pohdiskellut frettien painoon, varsinkin talvipainoon liittyviä juttuja. Hirmuisen vähän missään puhutaan siitä tosiasiasta, että frettikin voi olla ylipainoinen, ja että ylipaino on freteille aivan yhtä haitallista, kuin mille tahansa muulle elolliselle olennolle. Jos ihminen, kissa, koira, muut nääteläimet jne. kärsivät ylipainosta ja sen mukanaan tuomista ongelmista, miksei tämä koskisi myös frettiä? Sanon suoraan, että en tämän aiheen tiimoilta ole todellakaan millään tapaa asiantuntija, mutta ehkä tässä mussutuksessa jokin pointti osuu kohdilleen.

Fretti toki kerää massaa talvea kohti, varsinkin nuoret leikkaamattomat urokset, mutta siinäkin menee terveellinen raja. Olen alkanut pohtia asiaa enemmän sen jälkeen, kun korviin on jatkuvasti kantautunut tapauksia mm. nivelrikosta jo nuorilla freteillä. Nivelongelmat eivät toki ole se ainoa ongelma, mitä ylipaino aiheuttaa, vaan se rasittaa koko kroppaa, ja rankasti. Freteillä ilmenee yhtä sun toista (uuttakin) sairautta nykypäivänä, en sano, että syy olisi tässä, mutta ei ylipaino tilannetta myöskään paranna. Myös se on herätellyt pohtimaan, kun näyttelyiden ulkomaalaiset tuomarit kauhistelevat kovaan ääneen sitä, kuinka Suomessa osa freteistä on järkyttävän lihavia. Ja olenhan minäkin sen nähnyt.

Varsinkin talvisissa tapahtumissa on tullut törmättyä turhan tuhteihin tyyppeihin, mutta itselle totaalinen järkytys oli Demin ensimmäinen talvi, koska ensimmäistä kertaa oma fretti todellakin näytti tankkerilta, ja totesin, että tätä en halua koskaan enää tapahtuvan (varsinkin ensimmäisenä talvena toki on normaalia, että fretit voivat olla hyvinkin tuhdissa kunnossa, mutta Demi todellakin muistutti jotakuinkin koripalloa). Äärimmäisen haasteelliseksi tilanteen teki meillä, niin kuin varmasti monella muullakin, se että fretit asuvat yhdessä laumassa. Dara ja Rhea olivat liruja puikkoja, kun taas Demi paisui kuin pullataikina ja ahmi kaiken. Siinä tilanteessa en osannutkaan tehdä muuta, kuin erottaa sakin ruokailun ajaksi toisistaan, mikä sekin oli mälsää, mutta ainakin Demin paino alkoi laskemaan hitaasti, mutta varmasti.

Useastihan ajatus fretin ruokinnasta on ollut sellainen, että niiden ruokintaa ei tarvitse rajoittaa, mutta kyllä se karkea totuus taitaa olla, että mikäli fretti alkaa olla oikeasti lihava, on ateriakokoa leikattava, tai laskettava aterian energiapitoisuutta muuten alemmas. Tässäkään asiassa kun ei voi yleistää, osa freteistä todella nassuttaa yli tarpeen.

Heräsin taas parin kuukauden jälkeen ajattelemaan tätä asiaa syvemmin, kun huomasin, että Rhean vatsanseutu alkoi pullottaa vähän turhan paljon, kun taas Demi näyttää juuri nyt lähinnä tyhjältä karvapenaalilta, joskin paremmalta kuin kolmisen viikkoa sitten.

Kokeilin huvikseni jakaa päivän ruuat useampaan osaan, ja vähentää inasen rasvan määrää, ja tuntuu, että Rhean uhkaavan pullamasun kasvu on tasoittunut ainakin toistaiseksi, ja Demi puolestaan on alkanut saada massaa. Katsellaan mihin suuntaan ruokia tässä pitää vielä pyöritellä, on tämä kikkailua näiden kanssa, mutta taitaapi sama olla minkä tahansa eläimen kohdalla.



Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut?

Sain kaverin blogissa haasteen kirjoittaa siitä, mitä frettiharrastus on minulle antanut. Ensin mietin, että mitenkähän tätä minulle tärkeää asiaa alkaisi avaamaan näin yhtäkkiä, mutta kaiketi voin kokeilla, kun aikaisemmat haasteet olen vähän niin kuin skipannut, kun "ei ehdi" ja "en osaa" tai jotain sinne päin.




Ensimmäiseksi voisi kaiketi mainita itse fretit, minulle rakkaat perheenjäsenet, jotka suoraan sanottuna ovat minulle tärkeämpiä kuin moni ihminen on koskaan ollut, sen verran erakkoluontoinen olen omalla tavallani, vaikka toisinaan porukassa tai jonkun seurassa viihdynkin. Ensimmäinen fretti, Usva, muutti meille reilu 10 vuotta sitten, ja siitä lähtien olen ollut aivan myyty. Käsittämätöntä kuinka tällaiselle pikkuiselle eläimelle pystyy menettämään sydämensä, ja kuinka paljon rakkautta se osaa antaa takaisin. Frettini ovat auttaneet minua jaksamaan sellaisten asioiden yli, mitä moni ei osaa edes kuvitella.




Toisena asiana ystävät, toki myös piireistä tutut kaverit ja muu frettipoppoo, mutta fretit ja tämä harrastus ovat tuoneet mukanaan paljon äärimmäisen mahtavia ystävyyssuhteita. Ennen kuin aloin olla aktiivisemmin mukana frettipiireissä, oli hetki, jolloin olin hetken aikaa hyvinkin yksinäinen, kun elämäntilanteeni oli melko erilainen sen hetkisten ystävieni kanssa. Lisan kanssa olin tekemisissä jo 2005 vuodesta, mutta oikeastaan Daran tultua 2010 kaikki muuttui, ja pääsin tapaamaan aivan uskomattomia tyyppejä, joista ison osan kanssa olen tekemisissä melkein päivittäin.

Seuraavaksi voisin mainita onnistumisen tunteen. Koen, että olen päivä päivältä kehittynyt harrastukseni myötä monissa asioissa. Tiedonhalu ja into oppia uutta, ovat kulkeneet mukana koko tämän ajan, eikä sitä ajatusta saisikaan koskaan unohtaa mieleisen harrastuksen kanssa. Mietin lähtötilannetta, 14-vuotias, melko herkkä ja hieman erilainen nuori tyttö, joka oli kaiken suhteen kovin epävarma, ja soppaan lisätään äärimmäisen arka, pureva ja temperamenttinen fretinpentu, jonka kanssa jokainen asia on uuden opettelua. Sitten vertaan nykyisyyttä. Tuntuu, että frettien, hybridien ja jopa joidenkin muiden näätäeläinten lukeminen on alkutilanteeseen verrattuna melkein helppoa. Tieto (ja taito) hoidosta, sairauksista, perinnöllisyysasioista, ruokinnasta, pidosta ja käsittelystä tms. on kehittynyt huimasti, ja jatkuvasti sitä oppii uutta. Koen, että minulla on oikeasti pätevyyttä liittyen fretteihin, ja sen perusteella, että moni ihminen mielipidettäni kysyy asiaan tai toiseen, kielii siitä, että en minä muidenkaan mielestä ihan lapsen kengissä voi tässä puuhassa olla. Mitään tähän liittyen en toki sano "kehuskelevalla" asenteella, vaan oikeasti rehellisesti ylpeänä siitä, että kehitystä on oikeasti tapahtunut, ja porukka ei pidä minua ihan pöhkönä (toivottavasti :P). Paljon on sellaista, mitä en tiedä, ja missä muut ovat minua osaavampia.

Onnistumisen tunteen lisäksi voisi nostaa esille kasvatuksen. Kiinnostus kasvatukseen heräsi Daran tultua. Olin Daran sijoituskoti, ja pääsin sitä kautta tutustumaan hyvin läheisesti kasvatukseen Lisan luo. Vaikka luonani on syntynyt vain kaksi pentuetta, olen ollut "kätilöimässä" viiden pentueen syntymää. Ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Daran ensimmäinen pentue näki Lisan luona päivänvalon. Istuin Daran vieressä synnytyksen käynnistyessä, ja olin juuri laittanut viltit paremmin laatikkoon, jossa toivoin sen olevan mukava synnyttää, mutta Dara hätääntyneenä ja minun armottomana lellikkinäni kauhistui tilannetta, ja ehkä kipujakin, ja kiipesi syliini nojaten voimakkaasti minuun. Kaksi kertaa siirsin sen synnyttämään pesään, mutta se kiipesi molemmilla kerroilla takaisin syliin, ja lopulta annoin olla. Ensimmäiset pennut syntyivät syliini. Olin aika kauhuissani, mutta kun ensimmäinen pentu syntyi, heräsi minussa aivan hirmuisen lämmin fiilis. Lisa istui koko ajan lähellä ja neuvoi hellän rauhallisesti, kuinka minun piti toimia. Ihana Lisa, olisinkohan koskaan lähtenyt mukaan tähän ilman häntä, tuskin.

Hiljalleen tutustuin myös muihin liiton kasvattajiin, ja saatuani kasvattajanimen loppuvuodesta 2011 myös tärkeä tukiverkko syntyi. Ilman muiden kasvattajien neuvoja ja tukea en kyllä olisi tähän hommaan lähtenyt, ja aivan pälli olisinkin ollut, jos olisin niin tehnyt. Sen verran monta kertaa olen saanut vertaistukea tai neuvoa tiukan paikan tullen.






Osana "kehitystä" tämän harrastuksen kanssa mainittakoon myös tuomarikoulutus, koska se on ollut oikein mainio ja kiintoisa lisä, kun on halunnut oppia katsomaan frettiä eläimenä uudenlaiselta näkökantilta. Olen myös tuomaroinut ulkomailla, joten ainahan tällaisten tuomarireissujen yhteydessä näkee myös maailmaa :)

Oman onnistumisen lisäksi olen saanut harrastuksen myötä lukuisasti aivan tajuttoman upeita fiiliksiä muiden onnistumisesta. Siitä kuinka joku oppii pärjäämään frettinsä kanssa, vaikka alkuun oli ongelmia, siitä kuinka joku ottaa neuvot onkeensa ja onnistuu niiden avulla, kuinka joku pärjää näyttelyssä vaikkapa ensimmäistä kertaa ja hymyilee ihan super onnellisesti. Erityisesti se, kuinka itse kasvattamien pentujen omistajat ovat kokeneet onnistumisia, mutta jokaisen onnistumisen hetket ovat huippuja, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Kai eläinharrastus on tuonut minulle myös kauhean läjän pokaaleja ja ties mitä palkintoja, kun omat mussukat ovat loistaneet näyttelyssä. Onhan sekin aina hieno fiilis ja kokemus, eikai sitä kieltääkään voi. Onneksi en ole kumminkaan kovin kilpailuhenkinen esim. näyttelyiden suhteen, joten eipä se suureemmin nurputa, jos kotiin ei tarvitse kantaa mitään palkintopottia. Eiköhän meillä noita ole jo tarpeeksi muutenkin. Tärkeintä minulle on näyttelyissä se ihana hulina, kymmenet näädät joita pääsee kuikkimaan, kuulumisien vaihdot... ja se, että joskus tosiaan pääsee näkemään yllättyneitä hymyjä, tai onnenkyyneleitä.




Hoh, mitähän vielä. No, englanninkielen taito. Koko kouluajan koin, että englanti on aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja siitä ei kerta kaikkiaan tule yhtään mitään. Sokelsin vähän jotain, ja silloinkin hyvin nihkeästi. Siinä vaiheessa, kun halusi alkaa selvittelemään mahdollisia kasvatusyksilöitä, kasvattajia, fretteihin liittyvää infoa tms. niin oli vähän pakko alkaa opetella, ja muutama kuukausi sitten koinkin hirveän hepulin, kun eräs USA:lainen kaveri hämmentyi, että enkö muka ole asunut koskaan USA:ssa, kun puhun ihan sellaisella tyylillä. Olin kyllä todella fiiliksissä tästä erehdyksestä. Ei sillä, todella monella kaverilla tai ystävällä kielitaito on huipusti parempi, mutta ainakin ole hyvä narraamaan, että puhe sujuu! ;)

Valjaiden ja petien ompelu on myös tämän harrastuksen mukanaan tuomaa, ja siitä tykkään kovasti!

Jos pienen pilkkeen ottaa silmäkulmaan, on eläinharrastus antanut minulle myös kovasti aktivointia, sillä siivoominen ei lopu koskaan (ja yhdistysjutut/näyttelynjärjestäminen tms. pitää toisinaan kiireisennä), ja se on tuonut mukanaan liikaakin tavaraa (ja tilanpuutteen). Kumma mitä kaikkea kymmenessä vuodessa ehtiikin kasaantua nurkkiin :P 

Asioita joita tähän voisi kirjoittaa, on varmasti vielä lisää, mutta tässä olisi listattuna nyt muutamia asioita, joita äkkiseltään pälkähti mieleen.



tiistai 6. lokakuuta 2015

Lokakuun kuulumisia!

Niinhän se on, että pentuesuunnitelmiin on taas tullut muutoksia, koska eläinten kanssa toimiessa ei vaan voi tietää mitä kaikkea eteen tulee. Uudet suunnitelmat voi käydä kurkkaamassa täältä. Toivotaan, että enää ei muutoksia eteen tule, mutta paha mennä vannomaan. Odotan kyllä uutta kasvatuskautta aivan huimasti!

Tytsit vaikuttavat voivan mainiosti, ja ainakaan toistaiseksi ei ole Rhean tilassa ollut mitään hälyyttävää. Joskin tyttö on masustaan hieman turhan pullea, ja olenkin tässä nyt pohdiskellut onko kyse rasvasta vai turvotuksesta, mutta tei ruokavalioon pieniä muutoksia ja nyt katsellaan onko mitään vaikutusta.




Kurkin tänään taas tuhmana uusia vaaleanpunaisia kankaita, joista voisi ommella tytöille yhtä sun toista. Tällä hetkellä tyttöjen aitaus onkin melkoisen karkkipinkki, joskin teemaltaan aika sekava. Hieman perfektionistisena luonteena minulla on selkeä visio siitä miltä haluaisin aitauksen näyttävän, mutta toteutus vielä hieman uupuu. Aitauksesta oli vähän haasteellista ottaa kuvaa, ja ihan kokonaan se ei tuohon mahtunutkaan. Aitauksesta oli aikaisemmin pieni juttu täällä blogin uumenissa, mutta voisin päivittää sen / väsäillä uuden jossain kohtaa, koska sen verran kätevä kapistus tuo on, mikäli ei pysty suoriltaan antamaan asuntoa/huonetta frettien 24/7 käyttöön.




Oikeastihan meille ei kuulu mitään ihan hirveän kummallista. Minä aloitin uudet opinnot ja viimeistelen vanhaa koulua tässä samalla. Tytöt sen kun mennä viipottavat. Demillä tosin on ollut melkoinen vauvatus viime aikoina, ja tyttö kiipeääkin monta kertaa päivässä syliin köllöttelemään ja nukkumaan. Rheakin on kaivannut jotenkin erityispaljon huomiota. Onneksi sitä on saatavilla :)





Pientä jännitystä kyllä itsellä ilmassa, kun tässä kuussa on Finnish Ferret Festival, ja kökötän itse ensimmäistä kertaa suomalaisessa virallisessa näyttelyssä tuomarina. Katsotaan miten meitsin käy!

Mukavaa talven odotusta kaikille lukijoille. Pentukautta odotellessa! ;)