torstai 7. huhtikuuta 2016

Pentuja?

Fasun astutus ei onnistunut, ja odottelemme tytön seuraavaa kiimaa. Katsotaan päästäänkö kuun lopussa, tai ensi kuun alussa uudestaan Taoa treffaamaan.

Ronja puolestaan astutettiin hieman alle kolme viikkoa sitten, ja näyttäisi siltä, että hyvinkin onnistuneesti. Tytsi on nostanut painoa huikeasti, ja masu tuntuu suurelta, mutta tiiviiltä. Minua hieman jopa jännittää, että onko sieltä tulossa isokin pentue, kun neiti paisuu tuohon tahtiin. Ronja on nostanut painoa lähemmäs 240g, mikä on iso nousu tämän kokoisessa (norm. 800g) eläimessä. Nyt painoa on jo reilu kilo :)

Ronjalla on laskettu aika 30.4. ja olen aivan hirmuisen innoissani. Millään ei meinaisi malttaa odottaa, että saadaan pikkuiset maailmaan. Ronja tulikin parin viikon jälkeen astutuksesta jo tänne meille, koska olen aika 100% varma, että masussa on pentuja. Ronja alkoi jo hirmuisesti rakennella pesää kotonaan, joten ajattelin, että sen on hyvä ajoissa päästä mylläämään pentuaitaukseen pikkusille pesää, jotta se voi ottaa rauhallisesti sitten ennen synnytystä.


Ronjan kanssa aamukaffella.


Tytöstä on tullut aika sylivauva :)


Masu alkaa selkeästi jo levitä sivuille, lupaavaa :)

Tällaisia minikuulumisia meiltä. Pentujen lisäksi myös Tammerferretin järkkäilyt, sekä koulujutut pitävät kiireisinä. Odotan vain millainen myllytys loppukevät ja alkukesä on, kun pennut viimein saapuvat maailmaan.