sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Minne puoli vuotta katosi?

Pitkästä aikaa päätin tarttua blogin kimppuun. Tuntuu jotenkin huimalta, että arkea pyöritellessä aika tuntuu vain katoavan jonnekin. Opiskelen tällä hetkellä kahdessa eri koulussa, ja tuntuu ettei koulujuttujen lisäksi paljon muulle jää aikaa, eikä koneellakaan viitsi napottaa kaikkea vapaa-aikaansa.

Kasvatusrintamalla ei meidän frettilässä ole tänä vuonna juuri lainkaan uusia tuulia. Muutamia pentueita olen kuitenkin katsellut sillä silmällä, josko sieltä löytyisi uutta verta kasvatuskäyttöön. Mahdollisia sijoituskoteja onkin siis hakusessa, eli mikäli sijoituskotina toimiminen kiinnostaa, niin kannattaa kirjoitella sähköpostia ja tiedustella aiheesta lisää :) Niin kuin aina, minuun saa yhteuden sähköpostilla epicsferrets(at)gmail.com, tai vaikkapa E-Pic'sin Fb-sivun kautta :)

Vuodelle 2018 puolestaan on suunnitelmissa pari pentuetta, mutta siitä sitten tarkemmin kesällä/syksyllä.

Kuluneen syksyn, talven ja alkaneen kevään aikana olen saanut seurata viime vuoden pentujen kasvua, ja niistä onkin tullut mitä mahtavimpia nuoria näätäsiä! Olen erittäin tyytyväinen sekä muksujen luonteeseen ja muihin ominaisuuksiin. Jokainen on pärjännyt hyvin uuden perheensä luona. Tässä kuvia muutamasta viime vuoden naperosta. Kuvat on ottanut Pinja-Emilia Lämsä.


E-Pic's I Meet My Shadow, eli tuttavallisemmin Yerem. Poju jäi luokseni asumaan.

E-Pic's Breathe New Life, eli Piru. Nimestään huolimatta tyttö on oikein suloinen tapaus :)

E-Pic's Breathe New Life

E-Pic's Breathe New Life

E-Pic's Death Will Fear Us, kutsumanimeltään Kiusa :) 

Kiusa (vasemmalla), Yerem (ylhäällä oikealla), ja sisko Piru.

Toivon, että ensi viikon Valentines näyttelyssä saisin otettua kuvia myös parista muusta muksustani!

Omien frettien kanssa on ollut kaikenmoista pientä asiaa paininnan alla. Demillä on ollut kurkkuongelmia, joita on hoidettu antibiooteilla ja kortisonilla, nähtäväksi jää, kuinka hoito auttaa. Neiti on tällä hetkellä mitä vilkkain, mutta sellainen kuivan kesän orava, että voihan heipparallaa. Kortisoni ei tunnetusti tee turkille kovin hyvää.

Rhean kanssa olemme olleet jännän äärellä, sillä tytön takajalat ovat olleet erittäin mystiset. Kävimme taannoin eläinlääkäritsekkauksella, jossa katsottiin tytön veriarvot jne. koska Rhealla on ikää jo melkein se kuusi vuotta. Muuta ei käynnillä selvinnyt, kuin että tytön maksa-arvot ovat hieman koholla, ja maksassa näkyi mahdollisia pieniä muutoksia, kun ultralla katsoi. Pääosin tilanne oli kuitenkin hyvän oloinen.

Kun tulimme kotiin, totesin kauhukseni, että Rhean takajalat toimivat huonosti. Mietin, mitä ihmettä on voinut tapahtua, ja ainoa järkevä syy, että verikokeen otossa on joku nyrjähtänyt, kun tyttöä joutui pitämään paikallaan, jotta näyte saatiin otettua. Voin kertoa, että verikokeen otto fretiltä on yksi jäätävimmistä operaatioista, mitä tiedän.

Soitin paniikissa uudelleen lääkäriin, ja sieltä sanottiinkin, että takaisin mars! Menimme siis uudelleen klinikalle, ja aloimme tutkailla tilannetta. Paikansimme pahimman ongelman toiseen takajalkaan (tässä kohtaa jalat olivat jo inasen paremmat), ja Rhealle määrättiin kipulääkekuuri, sekä annettiin laserhoitoa alaselkään ja takajalkoihin. Ajatuksena oli, että siellä tosiaan joku pehmeä kudos nitkahtanut, ja sille piti antaa aikaa toipua.

Kävimme seuraavan viikon aikana vielä pari kertaa laserhoidossa, jotta mahdollinen kudosvaurio kuntoutuisi paremmin. Rhea oli rajatussa tilassa, ja jaloitteli sieltä useamman kerran päivässä valvotusti tukevalla alustalla.

Parin viikon jälkeenkään tilanne ei ollut juuri parempi, joten soitin uudelleen lääkäriin, ja otimme Rheasta lonkka- ja selkäkuvat, joissa ei ollut mitään selkeää syytä sille, miksi kävely oli mitä oli. Jalalle tehtiin lisätutkimuksia, mutta Rhea ei sitä edes aristanut. Jatkoimme edelleen kipulääkkeellä, jaloittelu/lepo vaihtelulla ja toivoimme parasta.

Viikko sitten huomasin, että Rhean jalka alkoi mennä jumiseksi ja vähän "käppyräksi", soittelin lääkärin kanssa, että mitäs nyt, ja hän lupasi pohtia jatkosuunnitelmaa. Tuntui surulliselta, kun tyttö ei voinut juuri leikkiä tai puuhastella. Hän ehdotti, että jalkaa voisi kokeilla jumpata paremmin, koska lihakset ja muut kudokset kiristyvät, kun käyttöä on vähemmän.

Niinpä sitten aloitin hieromaan, venyttelemään ja jumppaamaan Rhean jalkoja pari kertaa päivässä. Koputan kaikkia maailman puita tässä kohtaa, ja koitan olla innostumatta liikaa, jos tuleekin takapakkia, mutta kaksi päivää sitten Rhea otti ensimmäiset juoksuaskeleet 1,5 kuukauteen, alkoi kiipeillä, ja kokeili hieman hyppiäkin, minkä vuoksi neidin menoa piti jopa vähän himmata. Ja mikä tärkeintä, Rhea alkoi leikkiä.

Toivon todella, että edistys jatkuu!

Pinja otti myös muutaman kuvan Demistä ja Rheasta, kun olimme ulkoilemassa, tässä ihasteltavaksi:


E-Pic's Flavescent, eli Demi <3

Pickpocket's Breakaway - Rhea

Demi


Rhea

Demi


Toivottavasti seuraavan postauksen kanssa ei vierähdä taas ihan puolta vuotta! Tämän vuoden näyttelyistä minua tai frettejä ei välttämättä juuri bongaile kaiken kiireen vuoksi, mutta saattaahan se loppuvuosi yllättää, ja pääsemmekin tulemaan jonnekin. Valentines näyttely on ensi viikolla, ja sinne olisi tarkoitus koittaa päästä.

Näyttelyistä tuli mieleen, ihanat E-Pic'sit eivät ole tänäkään vuonna jääneet pois näyttelysijoilta, juuri eilisessä West Coast Winter Ferret Show'ssa E-Pic's Night Angel, eli Ronja, oli koko näyttelyn paras naaras (VSP). Kiusa puolestaan valittiin parhaaksi junioriksi PreWinter-näyttelyssä. Kasvattajamamma onnittelee kasvatteja ja omistajia!


Jotenkin tämä kuva on omalta osalta aika järkyttävä, mutta siinä tiivistyi niin hyvin talvi ja kuvausten tunnelma, että on pakko jakaa se tänne. Kuvassa minä (kyllä, tuo peikko) ja Yerem.


Kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti